PUHEENJOHTAJAN BLOGI

Suojelusta, suojelusta, suojelusta vaan...

Tätä tällä kertaa Kolin suuntaan toivottelen. Ensi viikonloppuna olevaan vuosikokoukseen luonnonsuojeluteemaa pohjustellen tuli jälleen Koli mieleen ja siellä viime kesänä tulleet tuntemukset.

Olin ollut aikeissa järjestää Kolin alueella kursseja ja olin menossa kysymään Kolin ’isänniltä’ neuvoja ja apua, kuinka menetellä. Pyyntö mielessäni lähdin ajelemaan, etsimään sopivaa paikkaa, jossa pyyntöni esittäisin, mutta löysinkin itseni perinnetilan pihalta, jossa oli määrä seuraavana päivänä alkaa niittotalkoot. Tunsin, että tänne minun oli määräkin tulla. Tosin mielessäni oli taka-alalla tuntemus Kolista, että se ei ole siinä kunnossa, että voisi ketään auttaa. Päivä meni siellä varsin mukavasti jutellen, talkoita valmistelevat ihmiset olivat seurallisia ja tuttavallisia, Luontoliiton porukkaa. Helsingistä asti he olivat ajaneet tänne Itä-Suomeen, ihan vaan talkoita varten.

Kotiin palattuani syvennyin kuunteleman intuitiotani, että mitä se kertoo Kolin tilanteesta. Varmasti on jokin syy, miksi minä sinne talkoo alueelle päädyin, sen sijaan että olisin löytänyt sopivan paikan seremonialliseen työskentelyyn. Vastauksena sain, että Kolin voimavarat ovat vähissä. Ihmiset ovat imeneet sen voimat vähiin. On meidän vuoro auttaa Kolia, kun se on auttanut meitä jo vuosisatoja. Vahvistuksen tästä sain joitakin viikkoja myöhemmin herkkätuntoiselta ystävältäni, joka myös oli saanut samanlaisia tuntemuksia Kolilta. Sen voimat ovat vähissä, ja tilanne on alkanut pahentua radikaalisti vasta pari vuotta sitten. Syyksi voimien hupenemiseen intuitioni kertoi ahneuden. Ihmisten asenne ja ajatukset Kolia kohtaan ovat rajusti muuttuneet entisaikojen kunnioittavan palvovasta sävystä ahneuteen, ja itsekeskeiseen mielihyvän tavoitteluun. Tämänlaisen ihmisten tuottaman negatiivisen ajatus- ja tunne-energian määrä on kasvanut niin massiiviseksi, että Kolin henget ovat helisemässä sen kanssa.

Tilanne ei ollut näin paha vielä kolme vuotta sitten, mikä on muuttanut tilanteen näin nopeasti? Siellä on ollut hiihtokeskus, retkeilijöitä, hotelli aiemminkin, mutta ihmisten asenteet eivät olleet tuolloin niin pahat. Ihmisiä haluttiin paikalle verrattain vilpittömällä mielellä ihastelemaan ja nauttimaan kansallismaisemamme karusta kauneudesta. Oletan, että Kolin lähialueiden pilkkominen ja myyminen isoon rahaan itäisille naapureillemme vasta katkaisi kamelin selän. Näin me kunnioitamme esi-isiemme perintöä, vanhan kansan jumalten kotia, henkien kotia, joilta on tultu pyytämään apua, voimaa ja neuvoja pitkienkin matkojen päästä. Milloin on pyydetty apua lemmen asioissa, milloin terveyteen liittyvissä seikoissa... Niin me myymme kaikki mahdolliset rantatontit ja lähirinteet uusrikkaille venäläisille, joilla ei ole alueeseen minkäänlaista tunnesidettä – vain jotta omat taskut saadaan seteleillä täytettyä. Näitä naapureita ajatellen, on alueelle suunniteltu myös kylpylää. Se, mikä kansallemme joskus kauan sitten edusti temppeliä, niin siitä on tehty markkina- ja huvittelupaikka eli keino rikastua. Näin ollen ei ole ihme, jos henget kieltäytyvät yhteistyöstä, ja sanovat lopeta se ruikuttaminen, on tässä omiakin murheita.

Shamaanin tehtävä on ollut aina olla vuorovaikutuksen rakentajana ihmisten ja henkien maailman välillä. Hengillä on paljon sanottavaa ihmisten suuntaan, vaikka usein luullaan pyyntöjen tapahtuvan vain ihmisiltä hengille. Onko henkien pyynnöt jotenkin vaikeampia kuulla tai ymmärtää? Ei siihen tarvita mitään tekniikkaakaan, vaan avointa mieltä. Jos pystyy hiljentämään mielensä niin, että kuule itsensä, oman sielunsa toiveet, intuitionsa, niin tällöin pystyy kuulemaan myös ympäristönsä syvemmät toiveet. Olemmeko niin kauaksi kadottaneet itsemme, että tällainen suurempi ja suunnitelmallinen kansallismaiseman sielun pilaaminen sujuu ilman kysymyksiä tai tunnonvaivoja?

Jussi

 
Sivua muokattu viimeksi 07.04.2010