PUHEENJOHTAJAN BLOGI

Joulukuussa 2007

Halki vuosituhansien ovat ihminen ja luonto kulkeneet vieretysten. Luonnonkansojen keskuudessa shamaanit ovat olleet yhteydessä luonnonhenkiin lepyttäen niitä, kun heidät on unohdettu tai heitä on loukattu. Nämä henget ovat olemukseltaan kulttuurikohtaisia, osa on kuolleita esi-isiä, osa luonnonhenkiä, jotka vastaavat sateista, maan viljavuudesta jne. Aikojen alusta ovat shamaanit siis korjanneet ihmisen piittaamattomuuden jälkiä. Kuivuutta, tulvia, tuhohyönteisiä, kasvitauteja on aina ollut muistuttamassa ihmistä paikastaan maailmassa, kun liika ylpeys nousee. Näiltä osin mikään ei ole muuttunut.

Yhtälailla ongelmat nykyisinkin ovat syntyneet piittaamattomuudesta sekä ahneudesta. Laitumien ylilaidunnus, ryöstökalastus- ja viljely, sekä geenimanipulaatiokin voidaan lukea tulevaisuuden uhkiksi. Metsien, peltojen, vesien ja ilman pilaantuminen ovat jo kärjistyneet maailmanlaajuisesti ajatellen yli maaemon sietokyvyn. Onhan ryöstöviljelyä ollut ennenkin täällä Suomessa kaskeamisen muodossa.

Edmund von Berg kuvaa raportointimatkaltaan vuonna 1858:
”Suomessa löytyvät hoitamattomat, hävitetyt tai poltetut metsät ovat saattaneet minut ylen surulliselle ja alakuloiselle mielelle. En tosin suurella toivolla lähestynyt Suomenmaanmetsiä, mutta en kuitenkaan luullut niissä niin suuria hävityksiä näkeväni. Ainoasti suurin tyhmyys voi tätä penseydellä katsella. Suomalainen elää metsässä ja metsästä, ja – niin kuin akka tarussa – tappaa hän typeryyden ja ahneuden vimmassa sen kanan, joka hänelle kulta-munia munii.”

Toivottavasti historiasta voidaan jotain oppia.

Meillä on monenmoista teknologiaa pitämässä kulutusyhteiskuntamme saastepilvet kurissa. Tavallisen kuluttajan ulottuville on tuotu energiasäästölamppuja, maatuvia/poltettavia pakkausmuovilaatuja, tuulisähköä, luomuelintarvikkeita yms. Vaan uusista puhtaista innovaatioista huolimatta, onko kunnioitus maahan, vesiin, ilmaan, tähtiin, metsiin ja metsän eläimiin kasvanut yhtään?

Jos ajattelemme shamaanin tehtävää seisoa luonnon ja yhteiskunnan välissä sillanrakentajana, puhemiehenä molempiin suuntiin, ja sillan molemmin puolin seisovat ystävämme toisella puolen karhu, hirvi, kettu ja toisella puolen yhteiskunta, niin haluammeko liittolaistemme ja yhteiskunnan olevan ystäviä keskenään vai molempien esittävän toisilleen vaatimuksia elintilasta, riitelevän kalavesistä, laidunnusalueista, sitten neuvotellaan kompromissi, mihin kumpikaan ei ole tyytyväinen? Vuorovaikutuksen tulisi alkaa keskinäisestä kunnioituksesta ja päättyvän kunnioitukseen. Ihmisiltä yleensä puuttuu kunnioitus, ja miten kunnioittaa sellaista, mitä ei edes tunneta? Jos alkuun edes oppisimme muistamaan... Jospa muistaisimme karhua porukalla seuraavana Karhun päivänä 13.7.2008.

veljiemme karhun, hirven ja ketun puolesta
Jussi

 
Sivua muokattu viimeksi 07.04.2010