PUHEENJOHTAJAN BLOGI

Loppusyksyllä 2007

Vanhat suomalaiset vuodenkiertoon liittyvät merkkipäivät jakoivat vuoden neljään osaan. Sydäntalvi eli nuutti oli 13.1. Ensimmäinen suvipäivä 14.4. Keskikesä eli karhun päivä 13.7. ja ensimmäinen talvipäivä eli Calixtus 14.10. Jakoaika on ollut loka-marraskuun vaiheilla esim. Simosta (28.10.) Marttiin (10.11.) Muinaisten suomalaisten vuosi päättyi syksyllä sadonkorjuun jälkeen ja uusi alkoi vähän myöhemmin.

Tässä välissä on jakoaika, joka siis tasaa aurinkovuoden ja kuuvuoden. Jaloaika on ollut väliaikaa, mystistä olematonta aikaa. Silloin ei ole saanut tehdä töitä, eikä toimitettu asioita. On oltu hiljaa ja liikuttu ääneti. Naiset ovat saattaneet kokoontua keskenään sukuloimaan ja miehet ryypiskelivät. Palvelijoilla oli römppäviikko, jolloin oltiin lomalla tai vaihdettiin pestiä toiseen taloon. Jakoaikana on ollut kummituksia ja henkiä liikkeellä. On saanut varoa tarttuvia tauteja. Ennen kaikkea on ennustettu tulevaa säätä koko seuraavaksi vuodeksi. Suotavaa on siis ollut auringonpaiste ja jo pilkahduskin on tiennyt yhdeksän vuorokauden poutaa sydänkesällä. Jos koko ajan on pilvistä, tulee märkä kesä ja vastaaavasti, jos on liian aurinkoista, tulee kuiva kesä.

Jakoaikaan on sijoittunut myös vuodenalkajaiset. Niitä ei ollut sidottu mihinkään tietyyn päivänmäärään, vaan niitä vietettiin pyhäinmiestenpäivän lähellä. Vuodenalkajaisissa syötiin ja juotiin hyvin ja juhlittiin. Kylissä kiersi myös kuokkavieraita, jotka kävivät koputtelemassa nurkkia ja jos isäntä sai ne leikkisässä takaa-ajossa kiinni, niin ne isturtettiin kunniavieraiksi ja syötettiin ja juotettin jalosti.

Selvästi huomaan itsekin eläväni luonnon vuodenkierron mukaan. Neljä vuoden aikaa vaativat alituiseen sopeutumaan uuteen aikaa. Kylmyyteen tai lämpöön, sisäänpäin tai ulospäin. Syksyllä sadonkorjuu kasvimaalta tuntuu haikealta. On vaikea luopua kasvusta ja vihreydestä ja lämmöstä. Arki alkaa ja on aika katsoa, mitä on saanut aikaan ja mitä tulee taas syksyllä ja talvella oppia ja tehdä.

Konkreettiset siirtymäriitit auttavat suuntautumaan uuteen suuntaan ja kerämään voimia tulevaa varten. Riitiksi voi riittää sadonkorjuujuhlat ystävien kesken, mutta riitti voi olla myös syksyinen vaellus metsässä, nuotiolla istuskelu ja puolukkapuuro. Vaellukseen voi suhtautua shamanistisesti keskittyen ja kävelyosuuden voi tehdä matkana, kysymyksen kanssa, esim. "Miten voin ottaa talven vastaan?" Kaikki mitä kävellessä tulee vastaan; on vastausta kysymykseen ja sen toteuttaminen luonnossa konkreettisesti auttaa henkistä sopeutumista uuteen vaiheeseen.

Luopuminen on kaunista ja aina kun antaa, saa jotain tilalle. Niinpä saamme ihailla ruskan kauneutta punaisissa vaahteranlatvoissa ja haapojen keltaisissa värisevissä lehdissä. Pian tulee hiljaisuus, kun lehdet putoavat maahan ja linnut lähtevät. Kuunnellaan niitä vielä! Kuunnellaan tarinoita menneestä kesästä ja luonnon ihmeistä. Etsitään tonttuja sienien alta ja lauletaan lintujen kanssa. Hengitetään raikasta syksyn ilmaa, otetaan voimaa sydämeen. Tarvotaan märillä suon mättäillä ja haistellaan syksyn tuoksua. Syödään marjoja saloilla ja annetaan ajan olla. Eletään mystistä olematonta aikaa.

Anne

 

LÄHDE

• Kustaa Vilkuna. Vuotuinen ajantieto. Otava 2001.

 
Sivua muokattu viimeksi 02.01.2012