PUHEENJOHTAJAN BLOGI

Talvella 2006

HILJAISUUS on minun kotini. Sieluni lepopaikka. Ammennan voimaa rauhasta ympärilläni.

"Mitään ei kuulu. Kuu paistaa ja kuura värjää maita valkoiseksi. Pakkanen ratisee hieman ilmassa. Kuun säteet kimmeltävät kuin tähdet maan päällä. Hiljaisuudessa palaan kotiini, juurilleni, yhteyteen kaiken ympärillä olevan kanssa. Tuntuu kuin puut, ruohot, kukat, eläimet, kaikki keräisivät voimia leväten äänettömyydessä. Askeleeni risahtelevat rikkoen harmonian. Kun pysähdyn, hiljaisuus viettelee välittömästi pauloihinsa. Sillä on mahtava tervehdyttävä ja tasapainottava vaikutus."

Hiljaisuus on katoava luonnonvara. Meillä suomalaisilla sitä on ja se on voimavaramme. Puhetapamme kestää hiljaisia hetkiä ja keskustelemme verkkaisesti. Hiljaisuus on myöntymisen merkki. Hyväksytty kommunikaation tapa. Joskus hiljaisuus on kunnioituksen osoitus.

Kun hiljaisuuteen tulee SANA, se on voimaa täynnä. Sanan voima on dynaamista , vaikuttavaa. Hiljaisuus taas on taustavoimaa, äänetöntä energiaa. Hiljaisuus rauhoittaa, ääni avaa. Kun shamanistisilla matkoilla aistit ovat äärimmäisen auki, ne väsyvät. On hyvä tasapainottaa itseään hiljaisuudessa. Ladata akkuja, antaa aistien levätä, rauhoittua. Virittäytyminen hiljaisuuteen käy rituaalista. Keskittyminen ennen matkaa, tulen sytytys, suitsutus, hiljaisuus. Kun rummun kumu rikkoo äänettömyyden, olen läsnä, toimin ja toteutan, autan ja parannan. Voima on rummussa ja hiljaisuudessa.

"Hiljaisuus asuu metsässä. Sen rauha lepää ylläni. Sammal vaimentaa askeleenkin. Kuusen oksat rapisevat osuesssani niihin. Etäällä haukkuu koira. Ääni kantaa kaukaa tyynellä säällä."

Missä on hiljaisuuteni rajat? Koiran haukku pakkasyönä on minun mieleeni painunut suomalaisena hiljaisena äänimaisemana. Kuulen sen vietettyäni tarpeeksi kauan aikaa ulkomailla. Se on kaihoisa hiljaisuus, koti-ikävää täynnä.

Anne

 
Sivua muokattu viimeksi 07.04.2010