ShamaaniseuraShamaaniseura ry
Shamanföreningen rf
Shamanic Centre In Finland

 

PUHEENJOHTAJAN BLOGI

Pelastakaa linnut!
Keväällä 2006

Olen huolissani ihmisten muuttuneesta asenteesta lintuihin. Suhde luontoon on etääntynyt ja vihamielisyys lisääntynyt.

Olen kuullut myös ihmisten tappavan eläimiä koettaakseen estää epidemian leviämistä ihmisten keskuuteen. Kun kukot ovat kuolleet, on helppo pullistella tunkion laella. Koko lintuinfluenssan synnyssä ihminen on ainoastaan syyllinen luodessaan ylisuuria kanantuotantolaitoksia. Vaikkakin Suomen kanaloissa on hyvät bakteerien ja virusten torjuntasysteemit ja syypäitä taitavat olla itämaiden kanatilat, niin koko ihmiskunta saisi mennä itseensä ja miettiä: Miksi ihmeessä tuhlata niin paljon energiaa ja voimia (ja aiheuttaa kärsimystä) lihan tehotuottamiseen ihmisten syötäväksi.

Rokotteiden ansiosta virukset myös muuttuvat resistenteiksi ja voimakkaammiksi, joten ihmisten yritykset puolustautua ovat surkeita. Ainoaa järkevää toimintaa olisi yrittää hoitaa sairaita, kuolevia, kuolleita lintuja. Auttaa terveitä pärjäämään paremmin. Muuttaa olosuhteita virusten leviämisen kannalta epäsuotuisiksi. Muistaa pestä käsiään ennen ruokailua. Ostaa lähiruokaa. Tasapainottaa omalta osaltaan maapallon toimintaa. Edistää kestävää kehitystä. Olla omavarainen.

Shamaaniseuran Kevätpäiväntasausjuhlissa Seitsemisessä 24.3.2006 teimme lintuseremonian. Lähetimme linnuille auringon kautta voimaa ja parannusta rummuttaen, helistäen, laulaen. Paikalle kokoontui hurja määrä henkilintuja. Iso haukka korkeimmalla. Joutsenia, korppikotkia, pingviinejä, suuria pikkulintuparvia, valkeita kyyhkyjä, pieniä talitinttejä... Iloisina ja aina yhtä luottavaisina. Linnut ovat ihmisille tärkeitä kumppaneita. Viestintuojia, sielulintuja. Meissä on jotain samaakin. Me osallistujat koimme "lintuheelingin" voimalliseksi ja tärkeäksi. Se oli sunnuntain ohjelmassa, jossa perinteisesti on hoidettu yhdessä yhtä ihmispotilasta.

Haastan kaikki immeiset ja rumpupiirit auttamaan lintuja ja sitä kautta ehkäisemään lintuinfluenssan leviämistä ja paniikkia ihmisten keskuudessa. Ihmisten vieraantuminen luonnosta on estettävä!

Anne

 
Sivua muokattu viimeksi 07.04.2010

© 2005–2010 Shamaaniseura ry

Valid XHTML 1.0 Transitional